Aalto-yliopiston avajaisissa ei hymistelty

finlandia_houseSyyskuun ensimmäisenä päivänä monisatapäinen professorikulkue yhdistyvistä Teknillisestä korkeakoulusta, Kauppakorkeakoulusta ja Taideteollisesta korkeakoulusta valui Finlandia-talon etupenkkeihin ”Gaudeamus igiturin” säestyksellä. Akateeminen arvokkuus on rikkumaton, ja kolmen yliopiston rehtorit ylistivät kilvan Aalto-hanketta.

Särö syntyi, kun ylioppilaskuntien puheenjohtajat pääsivät ääneen. Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaskunnan puheenjohtaja Henna Immonen kertoi mikä kaikki Aalto-yliopiston valmistelussa on mennyt pieleen – ja saa yleisöltä raikuvat aplodit. Kylterien Matti Parpala taas ehdotti Aalto-yliopiston päärakennusta Töölönlahdelle – tämä ei taatusti ole Otaniemen puolesta liputtavien insinöörien mieleen.

Jotenkin tämä valoi uskoa Aalto-yliopiston tulevaisuuteen. Jos saman organisaation edustajat voivat olla reippaasti eri mieltä asioista, ja sanoa sen julkisesti ääneen, niin tämähän voi toimia.

Aalto-yliopiston avajaispuheet >>

Sähköinen tatuointi, verinen voimanlähde

Kirjoitin pari viikkoa sitten Hesarin Tiede&Luonto –osioon jutun painettavasta polttokennotekniikasta. Tällä suomalaistutkijoiden innovaatiolla voi tuottaa sähköä elintarvikepakkauksen pintaan painettaville näytöille ja muulle elektroniikalle. Kyllä, tulevaisuudessa myös muropaketti tarvitsee voimanlähteen!

Eräs jutun lukija lähetti kiinnostavan linkin samankaltaisesta polttokennosovelluksesta. Ihon alle sujautettava, 5×10 sentin kokoinen näyttölaite loihtii iholle minkä tahansa tatuoinnin – ja kuvan voi vaihtaa koska tahansa, kiitos bluetooth-tietoliikenneyhteyden.

Sähköinen tatuointi on ihon ja lihaksen väliin työnnettävä silikoninäyttö.

Sähköinen tatuointi on ihon ja lihaksen väliin työnnettävä silikoninäyttö.

Kiinnostavin pointti oli kuitenkin tatuoinnin voimanlähde: kolikon kokoinen polttokenno, joka ottaa käyttövoimansa verestä. Verenkiertoon kytketty polttokenno käyttää veren glukoosia ja happea, vähän kuten muutkin elimemme, ja luovuttaa sähkövirtaa sähköisen tatuoinnin käyttöön.

Niin perverssiltä kuin ihmisruumiin tuunaaminen kuulostaakin, ei tuollainen monikäyttötatuointi ole ihan hullu ajatus. Olkapäässään voi pyörittää vaikka leffoja. ”Rakkauden huumassa hakattu exän nimi ” – tatuoinneista keskustellaan kohta vain vanhainkodeissa. Kiitos Matti linkistä!

Juttu sähköisestä tatuoinnista Physorg.com -saitilla >>

Tutkija kerjuulla

Ensimmäistä työpäivää kesäloman jälkeen piristi Hesarin vieraskynäkirjoitus. Haaga-Helia -ammattikorkeakoulun liiketoimintaosaamisen yliopettaja Aarni Moisala kirjoittaa kerjuukokemuksistaan. Tutkijan innolla hän kerjäsi viikon ajan tunnin-pari Helsingin keskustassa ymmärtääkseen mistä Suomeen rantautuneessa kerjäysilmiössä on kysymys.

”Pyrin kerjäämään paikoissa, joissa en aiheuttaisi haittaa muiden liiketoiminnalle, mutta samalla minun tuli huolehtia siitä, että omat liiketoimintamahdollisuuteni olisivat mahdollisimman suotuisat. Palvelustrategiani oli passiivinen imitointi, eli pyrin näyttämään samanlaiselta kuin markkinoilla olevat kilpailijani”, hän kirjoittaa.
Lue loppuun

Sikainfluenssa tappaa vain Meksikossa

Sian ennestäänkin huono maine on vedetty lokaan

Sian ennestäänkin huono maine on vedetty lokaan

Tutkijat ympäri maailmaa odottavat näytteitä sikainfluenssaan sairastuneista, jotta päästäisiin kehittämään rokotteita ja ymmärrettäisiin, miten pelkoa herättävä virus toimii. Suuri ihmetyksen aihe on esimerkiksi se, miksi uusi sikainfluenssavirus on aiheuttanut niin paljon kuolemantapauksia Meksikossa, mutta muualla sairastuneet ovat toipuneet nopeasti.

Jos maailmanlaajuinen pandemia on paha suonenisku muutoinkin laman kouriin joutuneelle matkailuelinkeinolle, influenssalääkkeitä ja -rokotteita valmistavat lääkejätit sen sijaan hierovat käsiään. Kirjoitin vastikään Hesarin tiede -osioon uuden influenssarokotteen kehitystyöstä. Tämänkaltaiset tutkimushankkeet tulevat taatusti saamaan aivan uutta puhtia.

Käkkis merirosvoja haastattelemassa

Katso juttu ABC-kanavan verkkosivuilta

Katso juttu ABC-kanavan verkkosivuilta

Mitä ihmettä, Käkkis Arhinmäki, ATV:n legendaarinen kansalaisjournalisti, raportoi nykyisin amerikkalaisella ABC-kanavalla! Kyllä, viime perjantain 20/20-ohjelma käsitteli Somalian merirosvoja, joita oli tavannut henkensä kaupalla “our cameraman from Finland, Kakkis Arhiinmaki…”

Aamun Hesari tiesi, että Käkkis on tekemässä dokumenttia Somalian merirosvoista Hakalax Productionille. Suomalaisiakin uutisten kuluttajia saattaisi kiinnostaa miksi merirosvot ryöstävät laivoja. Ylen/MTV:n uutiset?

Kävi miten kävi, hyvin menee

eva_tulevaisuuden_pelikentatEVA julkistaa tänään neljä skenaariota siitä, miltä maailma näyttää laman jälkeen. Eurovaalikampanjaansa aloittava johtaja Risto E. J. Penttilä vilautti skenaarioita jo eilen Oma Yritys 2009 -tapahtumassa. Tapahtuipa seuraava talouden nousu Euroopan tai Kiinan vetämänä, Suomelle käy hyvin, lupasi Penttilä. Opportunistiset suomalaiset ovat aina pärjänneet maailman muutoksissa, hän perusteli. Harvinaista puhetta näinä aikoina, kun synkkien uhkakuvien maalaaminen on muodissa.

Kuuntele Penttilän pointti suomalaisten pärjäämiselle (mp3-tiedosto). penttila_edit.mp3

Superjulkkis: USB-sormimies

Jerry Jalava integroi sormiproteesiin 2 gigan usb-muistin

2 gigan usb-muistisormi

Moniko viestinnän ammattilainen antaisi pikkusormensa tällaisesta mediahuomiosta? Jerry Jalavan usb-muistin sisältävä sormiproteesin uutisoivat BBC, Times, nörttiraamattu Wired ja yli 300 muuta mediaa ympäri maailman.